Lähdön hetki

Tämä on vähän venähtänyt heikon nettitilanteen takia Perhentianilla.

7.4. Tai se oli jo eilen ja nyt siitä kirjoittelen junaa odotellessa ja julkaisen tämän todennäköisesti jotain lisäillen huomenna joko Kota Bharusta tai Perhentianilta riippuen miltä näyttää ehtiminen viimeisiin veneisiin. Jos kaikki on ajallaan, niin ei pitäisi olla mitään ongelmia, mutta nyt ollaan kuitenkin Thaimaassa, joten veikkaan Kota Bharua.

Eilen ja sitä edellisenä päivänä oli kohtuullisen haikeaa hyvästellä kaikki uudet ja vanhat tutut viimeisen 9kk ajalta. Ehkä vielä hieman vaikeammaksi sen teki tietämättömyys siitä onko tulossa parin kuukauden päästä takaisin, kuten suunnitelma oli vielä pari viikkoa sitten. Niin ne asiat muuttuvat yllättävänkin nopeaan ja reilun parin viikon päästä asioiden pitäisi olla selvemmät itsellekkin. Siihen asti kuitenkin aion nauttia vanhojen kaverien näkemisestä ja muutamista sukelluksista siellä toisessa kodissa Perhentianilla, jonka jälkeen paluu Kuala Lumpurista Suomeen. Tuolta melko varmasti kirjoitan kuitenkin vielä uudelleen, koska tämä kerran on nimenomaan matkustusblogi ja pitkästä aikaa taas jatkuu sellaisena.

Vielä ei pahemmin Suomea ole ehtinyt ajatella, mutta mitä 2006-2007 reissun pohjilta osaan sanoa, niin Kuala Lumpurissa se tulee mieleen väkisin. Ekat pari päivää pitäisi viettään Helsingissä, jonka jälkeen pääosin Nokia-Tampere seudulla ja silloin pitäisi taas vanhan Suomen numeron vastata. Tämä osio on kirjoitettu Surat Thanin rautatieasemalla Thaimaassa.

8.4. Ja kyllähän Thaimaalaisten täsmällisyyteen pystyi taas luottamaan kuin junan vessaan ja juna oli 1h45m myöhässä, mutta Kota Bharun kierros ei kiinnostanut, niin menin sitten taksilla suoraan Kuala Besutiin, josta veneet saarille lähtevät ja tänne päästyäni muistui heti paikan hyvät ja huonot puolet mieleen. 

Huonoista majoituspuoli iski heti vasten kasvoja ja nyt kirjoittelen tätä dormista (jossa tosin olen ainoa asukas eli vähän tuuriakin mukana), kun ei järkevän hintaista majoitusta vain löydy ja silloinkin kun löytyy niin taso on ala-arvoista, mutta eipä näissä muuta kuin nukuta (ja näköjään kirjoitetaan blogia). 

Majoituksen löydyttyä sitten päästiin niihin hyviin puoliin eli vanhojen kavereiden jälleen näkeminen oli jotain aivan mieletöntä, ei vain ole sanoja. Jotain mitä Koh Phanganilta todellakin puuttui. Kierrellessä eri sukelluskauppoja porukkaa tulee joka suunnalta halaamaan kuin vanhaa sukulaistaan. Turtle Bayssa sitten olin juttelemassa, kun tiskin takaa Joe kysyy olenko missään täällä töissä? "En, miten niin", "Tekisitkö huomenna DM:n hommia?", "No mikäs siitä". Olinkin jo kysynyt millaiseen hintaan voisi T3 ja Sugar Wreckin sukellukset tehdä eli sen sijaan, että maksaisin niistä 100RM, niin saan saman verran rahaa kyseisistä sukelluksista. Eli säästöinä tuli jo monin verroin taksiin tuhlatut rahat. Joku päivä pitää käydä vielä isolla saarella poikkeamassa. Tänne voisi jäädä asumaan, mutta sitten päästään taas tuohon huonoon puoleen. Katsotaan vielä miten seuraavat päivät menevät, mutta parin viikon päästä pitäisi olla paremmin tiedossa jatkosuunnitelmat ja mitä ne ikinä pitävätkään sisällään. Tämä kirjoitettu Perhentianilla. Kirjoitan seuraavan parin päivän aikana loput mietteet Perhentianilta, jonne jo nyt kaipaa takaisin, kun jo 14h ehtinyt olla poissa. On se vaan hieno paikka ja todiste siitä ettei aina kannata mennä uusiin paikkoihin.

-Arto, Kuala Lumpur, Malesia