16.7.2011

Koh Phangan

Nyt on saavuttu Koh Phanganille ja työtkin jo alkoi. Jos jotakuta kiinnostaa tulla sukelluskurssille tai ihan vaan muuten sukeltamaan niin H2O diversista voi tulla kyseleen. Thong Nai Pan on alueen nimi ja kaikin puolin vaikuttaa edelleen leppoisalta paikalta, vaikka 4 vuoden takaisesta kehittynytkin huomattavasti. Huomenna sitten ekat sukellukset täällä, joten sen arvioiminen jätetään seuraavaan kertaan. Tällä viikolla pitäisi vielä skootteri ostaa, jonka jälkeen onkin kaikki tarvittava. Majoituksen hinta on täällä aikalailla sama kuin Perhentianilla, mutta taso onkin sitten todella paljon parempi.

Uusi puhelinnumero on muuten +66883956115.

-Arto, Thong Nai Pan Yai, Koh Phangan, Thaimaa

12.7.2011

Ensimmäistä päivää poissa Perhentianilta

Eli sitten huhtikuisen Singaporen pyrähdyksen jälkeen jatkunut saarielämä päättyi. Toisaalta sen pitäisi taas jatkua paria päivää myöhemmin Thaimaan Koh Phanganilla. Tällä kertaa saari on sentään vähän isompi ja sieltä löytyä teitä ja kaikkea. Huomenna siirtyminen Thaimaan puolelle ja suunnitelmissa on ainakin syödä pekonia ja muita porsasperäisiä tuotteita sitten helmikuun (taisin huhtikuussa syödä kerran kinkkua leivällä, jota Antonio oli jotenkin salakuljettanut maahan). Tänään tuli jo käytyä Pizza Hutissa pahimpiin pizza vajareihin.

Koh Phanganista lisää kunhan pääsee ensin asettumaan sinne päivää ennen täyttä kuuta.

-Arto, Kota Bharu, Malesia

6.7.2011

Maisema vaihtuu

Eli sunnuntaina on aika nostaa kytkintä ja siirtyä muualle. Valitettavasti Perhentianin sesonki on varsin heikko ja itsellä jäänyt työt hyvinkin vähäisiksi. Viimeisen kuukauden aikana ollut 8 päivää töitä, mutta vakituista paikkaa ei ole löytynyt. Sunnuntaina matka jatkuu Kuala Lumpuriin ja sieltä todennäköisesti Balille tai Tiomanille Malesiassa (riippuen parista asiasta, mutta Bali on paljon todennäköisempi). Eipä tässä sen kummallisempaa. Kirjoitellaan taas myöhemmin, kun on taas kirjoiteltavaa.

-Arto, Perhentian, Malesia